Meikit Muuta

749. Puolen vuoden julkaisemattomat – meikkilookkeja keväältä, kesältä ja alkusyksyltä

26/09/2017

Puolen vuoden julkaisemattomat meikit! Näistä osa on näkynyt sellaisenaan blogissa jo, osa ihan erilaisina ja osa pääsee nyt ensimmäistä kertaa esille. Jo blogin alkuajoista mulla oli periaatteena se, että kaikki meikit kuvataan ja kaikki kuvatut meikit päätyvät ainakin jossain vaiheessa blogiin, olin tyytyväinen niihin tai en. Joten tässä tulee!

julkaisemattomat

Vasemmalla yläkuvassa näkyy kyllä niin mun himalook ainakin hiusten ja vaatetuksen puolesta (+ mustat legginsit, jotka on mulla aina ja joita mulla on varmaan viidet).
Pinkistä meikistä (lue postaus) tykkään edelleen ihan hulluna, vaikka nyt tekisin kulmat aavistuksen eri tavalla. Tän vois toteuttaa uudelleen jollain eri sävyllä?
Harmaanruskea meikki ei päässyt koskaan esille, vaikka kuvat otinkin. Joku tossa vaan ei mun mielestä natsannut.
Onneksi kukkameikissä natsasi ja tuo muokattu versio on varmaan mun kaikkien aikojen tykätyin kuva Instagramissa!

julkaisemattomat

Oikean yläkulman meikki oli blogissa (lue postaus), mutta nuo sen vasemmalla olevat kuvat ovat sen esiasteesta. Harvemmin tulee tehtyä niin, että tekisin jonkin meikin ja sitten kokeilisin sitä uudelleen vähän eri tavalla, mutta tämän kanssa kävi näin. Huulilla alkuperäisessä versiossa on Weledan Nude-sävyisen Lip Balm, jota muut ovat hehkuttaneet tosi paljon, mutta mä nyt oon sen kanssa vähän vastarannan kiiski ja sanon, että ei oo mun juttu. Sävy on kaunis, mutta tuo levittyy tosi epätasaisesti huulille.
Alakuvissa lienee jotain tuttua, ja oikealla onkin se blogiin päätynyt versio (lue postaus). Tosi usein meikin kuvaamisen jälkeen lähden ihan vaan leikkimään sävyillä lookin päälle. Tässä on NYXin Liquid Suede -huulipunia levitettynä vähän originellia railakkaammin.

random makeup

Hehee ja tosiaan niistä kuvaustenjälkeisistä leikistä puheenollen! Mites tuo kultarokko!!
Sen vieressä kokeiluvaiheessa ollut häävierasmeikki (lue postaus), diggaan tuosta edelleen tosi paljon. Harvoin tulee tehtyä noin klassista lookkia, mutta oli kyllä niin kiva virkistys ja toimi tilaisuudessa tosi hyvin!
Alakuvissa molemmat lookit, joista toinen myöhemmin tulossa blogiin, joissa päädyin lopuksi vaihtamaan huulimeikin kokonaan ja jälkimmäinen voitti. Vasemman puoleinen piristyi kultaisesta huulikiillosta (lue postaus) ja oikealla päädyin essencen Vibrant Shock Lip Paint -nestemäisen huulipunan 06 Black Widow (voin suositella!!) sijaan uuteen syyssuosikkiin: ihan superherkulliseen tummanruskeaan sävyyn!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply JonnaH. 26/09/2017 at 21:39

    Upeita, onneksi julkaiset nääkin. Muhun kolahti varsinkin noi burgundit huulet ja utuinen lämmin ruskea silmämeikki! Koitin kovasti pähkäillä et näytät tosi paljon joltain isolta tubettajalta tuossa kuvassakin. <3

    • Reply Anna 27/09/2017 at 14:38

      Voi kiitos, Jonna! Oot ihan superkommentoija <3

  • Reply LauraKatarooma 27/09/2017 at 11:56

    Mää ihastuin tohon kultarokkoon kyllä. Hyvä idea!

    • Reply Anna 27/09/2017 at 14:38

      Haha, kiitos! Toi vois olla muuten tosi magee vaikka halloweeniksi, jos lähtee jonnekin juhlistamaan!

    Kerro mitä mielessä! (Sähköpostikentän voi jättää tyhjäksi)